27. heinäkuuta 2015

Uusia rakkauksia

Käytiin taas hyvissä ajoin ennen leiriä ostamassa vähän uusia juttuja, joita olen jo pidemmän aikaa etsinyt ja halunnut. Lähdettiin siis äidin kanssa varta vasten näitä juttuja etsimään, ja jo Suomen Ratsutarvikkeessa vieraillessamme mukaan lähti yksi uusista lemppariratsastusvarusteistani!


Saanko esitellä... Uusi kypärä! Rakastuin tähän heti ensisilmäyksellä ja halusin aivan välttämättä saada tämän, vaikka hyllyllä olikin Euro-Liten kypärä samanlaisena, mutta vain ilman blingiä. Mitä olisikaan heppatyttö ilman kimallusta ja säihkettä ;) Hintaa oli 114€.


Lisäksi Prismasta tarttui mukaan myös Hai-saappaat, joita olinkin pitkään halunnut juuri tähän Suomen kesään sopiviksi tallikengiksi. Nyt ei tarvitse muiden enää kauhistella sitä, kun tulen tallille Converseissa tai pienissä tennareissa! ;D hintaa 49,95 €.


Prismasta löytyi myös tällainen ratsastusliivi, joka on myös ollut kovassa etsinnässä. Löydettiinkin tämä ihan mojovalla alennuksella, sillä alkuperäinen hinta oli 39,95€ ja saatiin tämä 11 eurolla! Lämmin ja pehmeä, mutta piirun verran liian väljä. Menee sitten paksumpien vaatteiden päällä talvella!


Tällaiset tuli myös ostettua (juomapullo Virosta), ja se tulee myös kovaan käyttöön leirillä.

Mitä tykkäätte?

10 kommenttia:

  1. Tuo ratsastusliivi ei tosissaankaan ollut mikään kallis! Todella kivan näköisiä löytöjä, varsinkin tuo kypärä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei, eikä joutunut kahta kertaa miettimään että otanko kassalle mukaan ;D

      Poista
  2. Oijjoi miten ihana kypärä! :3 Tosi kivoja juttuja oot ostanut :)

    VastaaPoista
  3. Toi kypärä on tosi kivan näkönen! Ite oon kans miettiny et pitäis hankkia uus kypärä, jos sitä kerranki vähän vaihtelua tosta perus Halorideristä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ainakin erottuu joukosta ton blingin kera ;D suosittelen tota kovasti!

      Poista
  4. Kivoja ostoksia!Ihana kypärä,vaikka hintaa ei kyllä puutu!Osaatko kertoa mistä löytyis turvaliivi tai ihan tavallinen liivi joka suojais vähän,ja hintaa ei ois yli 70-80euroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! En yhtään osaa sanoa, kun itsellä ei oo ollut pitkään aikaan turvaliivin osto ajankohtaista :/

      Poista
  5. Tosi kiva postaus ja varsinki toi kypärä on ihana!! :)

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!