21. lokakuuta 2015

Onnistumisia vihdoinkin

Keskiviikkona oli pitkästä aikaa edessä pääsy valvovan silmän alle! Tälle kerralle kokeiltiinkin eri kuolaimia, jotka olivat valmiina kiinni toisissa suitsissa. Niissä oli suora suupala, jossa oli keskellä rolleri. Ajattelimme tämän olevan tasaisempi Gletin suussa, ja myös vaikeampi purra kiinni kuin kolmipala. Kysyin vielä opettajalta mielipidettä, ja hän kehotti ihmeessä kokeilemaan josko tästä olisi hyötyä! Kuolain oli kimblewickin tapainen, mutta pistimme ohjat kiinni niin, ettei suuhun tullut vipuvaikutusta. Verkattiin n. 10 min kentällä käynnissä, jonka jälkeen siirryttiin maneesille. Pohjaa oltiin onneksi uusittu jonkun verran, joten se ei upottanut niin hirveästi!

Olimme etukäteen saaneet esittää tunnille aiheita, ja olin ehdottanut tehtäviä, joilla saisi hevosen nopeammaksi reagoimaan. Gletti tuntui alkuun ravissa vain juoksevan pois tuntumaa ja pohjetta, joten löysäsin ohjia ja pyrin hidastamaan ravia pelkällä äänellä, hengityksellä ja hitaammalla kevennyksellä. Saimme neuvoksi minimoida kaiken paineen edessä, ja tähdätä siihen että kädellä ei tapahtuisi mitään. Tätä noudattaessa ja keskittyessä keskivartalon ja jalan käyttöön, Gletti keveni edestä silminnähden ja hakeutui pyöreämpään muotoon. 


Vähän se kummasteli ja pureskeli kuolainta suussaan, mutta oli se silti alusta lähtien paljon parempi ja vastaanottavaisempi niiden kanssa. Lähdimme työskentelemään käynnissä isolla ympyrällä toisessa päädyssä, ja teimme aina satunnaisesti pysähdyksiä. Tarkoituksena oli "yllättää" hevonen niin ettei se pystynyt ennakoimaan pysähdyskohtia. Tämä toimi meillä kivasti, ja Gletti pysähtyi pelkillä vatsalihaksilla ja nyrkkiä kiinni laittamalla. Vetokilpailusta ja kuolaimeen puremisesta ei ollut tietoakaan! Edistystä siis.

Tätä samaa tehtiin myös toiseen suuntaan, jonka jälkeen jatkettiin samaa ravissa käyntisiirtymisin. Loppua kohden käyntiin siirtymiset hoituivat meiltä täysin puhtaasti ja siististi, ihan minimaalisilla avuilla. Ravi-käyntisiirtymiset kun ovat aina olleet meillä erittäin etupainoisia ja väliin on tullut epämääräistä passiräpellysaskelia. Gletti säilyi tasaisella ja pehmeällä tuntumalla siirtymien läpi, ja oli aivan mielettömän hyvä ratsastaa. Se väisti pohjetta ja lähti siitä hyvin eteen, ja tuli hyvin pelkällä istunnalla takaisin.

Laukkatyöskentely nyt oli mitä oli; raskaan pohjan takia Gletti ei jaksanut pyörittää laukkaa mitenkään superhyvin, joten otin vain muutaman ympyrän kumpaankin suuntaan. Jäi aivan huippu fiilis tästä tunnista, Gletti ei ole varmasti koskaan ollut noin hyvä ratsastaa ja noin kivasti avuilla! Ehkä hetkittäin juuri ja juuri. Näillä fiiliksillä seuraavaan viikkoon, motivaatio on kyllä taas aivan huipussaan (vihdoin ja viimein) ;)

   

4 kommenttia:

  1. Voi että näyttääpä Gletti hetkittäin tosi kivalta :) Noi väistötkin meni mun silmään kivasti! Täytyy kysyä, että onko Gletillä muita vuokraajia kuin sä? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, siltä se tuntuikin! :) Ja on joo, varmaan kolmisen tyttöä mun lisäksi. Joka päivä siis eri kuski selässä, eikä ihme että tuntuu joka kerta niin erilaiselta ratsastaa...

      Poista
  2. Vautsi huippu te! Super kivan näköistä menoa :)

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!