23. marraskuuta 2015

Ekat hypyt Riiviöllä

Eilen suuntasin isäni kanssa taas tallille, jossa oli tarkoitus ratsastella ruunan omistajan silmän alla. Yllätyksenä tuli, että hän oli kasannut maneesiin jo nelisen estettä joita kuuleman mukaan oli tarkoitus hypätä. Riiviöllä oli takana vähäsen hyppytaukoa sekä yksi vapaapäivä, ja allani tuntuikin heti alkukäynneistä lähtien olevan täysin räjähdyskerkkä suomenhevonen. Tein käynnissä muutamia pysähdyksiä, voltteja ja väistöjä, joilla hain edestä kivan tuntuista ratsua. Riiviö vastasi pidätteisiin ihan kivasti, vaikkakin ravissa olisi tehnyt mieli vain jatkaa matkaa ja ottaa ehkä vähän laukkaakin mukaan... 


Tulimme niin ravissa kuin laukassakin puomeja, joilla haettiin rauhallista rytmiä mutta sujuvaa laukkaa. Myöhemmin mukaan otimme keskiympyrällä puomiviuhkan lisäksi myös kavaletin, joka sujui jo melko hyvin. Pienten välikäyntien jälkeen tultiin vain suoralla linjalla kahta pystyä ja kavalettia. Molemmat välit olivat 17 metriä, mutta arvatkaapa ketkä kiisivät välit ahtaalla neljällä laukalla... Heti ensimmäisestä pystystä lähtien Riiviö ampaisi täyteen vauhtiin ja kiidätti kuskinsa armotta esteiden läpi. Yli kyllä mentiin, mutta maltillisuudesta ja hyvistä ponnistuspaikoista ja mukautumisesta ei ollut tietoakaan. 


Seuraavilla kerroilla teimme kavaletin jälkeen voltin, jonka jälkeen meno onneksi vähän oli rauhoittumaan päin. Näitä hyviä kertoja ei tietenkään tullut videoitua, eikä muutamia hyppyjä muiltakaan esteiltä. Melkeimpä kaikki tämän jälkeiset radat näkyvätkin videolta, eikä malttia menoon löytynyt hirveästi enempää tässäkään. Vaikka pääsin enemmän vaikuttamaan hyppyihin, vaihtoihin sekä paikkoihin, silti välillä saatiin joko järkyttäviä surmanhyppyjä taikka aivan liian pohjaan tulleita hyppyjä. No, pääasia että saatiin edes joitakin hyviä hyppyjä joillekin esteille sekä vähän tatsia millainen Riiviö on hypätessä. Tästä on toivottavasti vain suunta ylöspäin, ei ensimmäiseltä hyppykerralta voikkaan hiveästi odottaa ;)

   

24 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän toi näytti ensimmäiseks hyppykerraks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah joo, täst on ainakin hyvä lähtee kehittymää :D

      Poista
  2. Aivan ihanan näkönen hevonen ja mahtava nimi sillä! Hyvin meette :)

    VastaaPoista
  3. Sun tekstin perusteella odotin jotain ihan karmeaa (älä ota pahalla! :D) mutta hyvältähän toi näytti. Tietysti pieniä hienosäätöprobleemia, mut hei ekaks hyppykerraks tosi hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onneks isä ei ehtiny kuvaamaan niitä ihan ekoja hyppyjä, niistä kun oli kontrolli yhtä kaukana kuin maa on auringosta :D kiitos paljon Sofia!

      Poista
  4. Hienosti näyttää menevän! Pääsetkö kuinka usein hyppäämään Riiviön kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Siitä ei olla vielä omistajan kans juteltu, mutta mahdollisimman usein nyt - tietty hevosen ehdoilla kun sillä ei olla koskaan vielä niin rutiininomaisesti hypätty, vaan pikemminkin silloin tällöin :D

      Poista
  5. Rakastuin tähän kyllä heti! Toinen on niin innoissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, intoa hänellä kyllä riitti! :D

      Poista
    2. Toisaalta suokilla on joskus ihan hyvä mennä mieluummin liian kovaa, laukka kun helposti kuolee- Pillerillä on PUOLIVERISENÄ ihan sama ongelma :D mutta musta te ootte hurjan hienoja ja teillä menee varmasti seuraavalla kerralla jo päätökset tuplasti paremmin yksiin :) joskus se on ihan hauskaa rallitella esteiden seassa, eiks vaan, ei se aina ole niin vakavaa :*

      Poista
    3. Nojoo, tää ei ainakaan oo sellainen puskamallinen ja pystyynkuollut yksilö ;) ja vähän nyt on poistuttava näiden rauhallisten tuntsarien luomalta mukavuusalueelta ja ryhdyttävä iha kunnolla ratsastamaan! Kiitos valtavasti <3

      Poista
  6. Eikä ihan hullun söpö toi Riiviö!! :D

    Ei näytä yhtään pahalta, treeniä vaan nii varmasti lähtee sujumaan paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Jeps, treeniä vaan alle niin hyvähän tästä tulee. :)

      Poista
  7. Mitämitä noi nyt ei oo huonoja hyppyjä nähnytkään, näkisitpä mun estetunnit... :D näyttää tosi kivalta toi Riiviö ratsastaa, laukka varsinkin näytti tosi mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh oisit nähnyt ne ihan ensimmäiset hypyt! Kiitos paljon, Riiviön askeleet ovat kyllä hurjan kivoja istua :)

      Poista
  8. mä nii ihailen edellee tota klippausta, ihan huikeen söpö 8)

    VastaaPoista
  9. Uu, nyt taisi löytyä blogi, joka kyllä pääsee mun lemppareihin! Tosi mielenkiintoinen ja mukava blogi kaikinpuolin. Kirjoitat myös tosi kivasti ja pidän tosta tyylistä kirjoittaa. Lukijaksi liityin! :)

    http://ikuisesti-poniratsastaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiva kuulla! Itse olen anonyymisti sunkin blogia seuraillut, ja videoita myös - pitääkin käydä liittymässä takaisin! :)

      Poista
  10. Oi että, ihanan näköstä :)! Itellä on liikutushevosena melkein samanlainen suokki, hänkin on oikein reippaana aina kun pitäisi hypätä, vaikka eihän herra vielä oikein osaa :D! Ihania nuo ulkokuvat, vau! Vika kuva oli tosi nätti, mun lemppariksi varmaan nousi! Ihana tuo klippaus, varsinkin tuo R lautasilla oli tosi kiva :D! Oon seuraillut sun blogia jo noin yli puoli vuotta, ja tykkään tästä blogista edelleen! Varsinkin nää Riiviöstä kertovat postaukset on tosi kivoja, ne jaksaa lukea mielenkiinnolla alusta loppuun, niinkuin sun postaukset yleensäkin, mutta tää ainakin nousi lempparipostaukseksi :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos tosi paljon ihanasta kommentista! <3 Hah joo, tääkään ei kyllä mitään anna ilmaiseksi, että kyllä eroaa jonkin verran noista edellisen ratsastuskoulun "kuumista" hypättävistä ;D

      Poista
  11. Aivan mahottoman söpö putte! :D

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!