20. tammikuuta 2016

Hyvän mielen hyppyjä

Eiliselle saimme sovittua pääsyn ihan valvovan silmän alle Riiviön kanssa, kun ruunan omistaja tuli meidän menoa seuraamaan ja antamaan viime hetken vinkkejä ennen sunnuntaisia 1-tason estekisoja. Päätettiin tämän kerran jälkeen, että hyppäänkin 60cm luokan sijaan 70cm, jolloinka Riiviölle ei jää liikaa turhaa aikaa ennen omistajan hyppäämää 80cm luokkaa. 

Jenni oli tekaissut maneesiin suht. normaalilta kisaradalta näyttävän radan, jossa oli niin yksittäisiä esteitä, linjoja sekä kaarteita. Otimme kisaverkan mukaisesti lyhyen lämmittelyn jälkeen muutamat verkkahypyt ensin yksittäiselle pystylle, jonka jälkeen toiseen suuntaan okserille. Riiviö tuntui hyvältä, laukka rullasi ja se tuli pidätteistä kivasti takaisin, jolloin pystyin vaikuttamaan normaalia paremmin hyppyjen ponnistuspaikkoihin.

Loppuun otettiin muutaman kerran rata, ensin 55-65 korkeudella, jonka jälkeen n. 70-80 korkeudella. Saatiin pääosin onnistuneita hyppyjä aikaan, R malttoi ja laukkasi sujuvaa tempoa eteen. Kaarteissa laukka vähän lässähti ja joillekin esteille lähdin liikaa puskemaan, mutta muuten hypyistä jäi huippuhyvä fiilis ja niiden kanssa on hyvä lähteä ruusukkeenmetsästykseen! Kiitos Moonalle kuvaamisesta!


3 kommenttia:

  1. hienosti meette! tsemii kisoihin :)

    VastaaPoista
  2. milloin teet sen jo viime keväänä lupaamasi linkkaa blogisi arvostelun?

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!