13. tammikuuta 2016

Vetelä, vetelämpi, Riiviö

Otsikko kertookin ratsastuksen fiilikset. Mentiin aika tiukalla aikataululla, sillä itse olin selässä vasta vajaa viideltä ja klo 18 piti alkaa estevalmennukset samaisessa maneesissa. Verryttelin Riiviön omaan tahtiin, käveltyäni ensin noin vartin verran. R tuntui kivan vastaanottavaiselta ja oli hyvin kuulolla kaikille avuille. Herättelin sitä lyhyillä eteen- ja takaisinratsastuksilla sekä muutaman askeleen mittaisilla siirtymisillä ravin ja käynnin ja pysähdyksen välillä. Laukkaa pyöritin pääasiassa kevyessä istunnassa ja annoin Riiviön venyttää askeltaan ja laukata omaan tahtiinsa, ottaen muutamia eteenratsastuksia. 

Verryttelin keskihalkaisijalla olevalla kolmen esteen sarjalla, ja esteiden jälkeen tein voltit. Esteet taisivat olla Riiviön mieleen liian pieniä, sillä jalkojen nostelu sekä kunnon hyppyjen teko oli ilmeisen yliarvostettua. Esteistä kuitenkin selvisimme kunnialla, ja lopetettiin kun saatiin hyvä suora linja.

Tulimme linjan korotettuna, johon lisäsimme kulman jälkeen pystyn, josta kaaren okserille. Näin molempiin suuntiin. Kaikkea ei tullut videolle, sillä hieman rikkinäinen kamerani tykkää pysäytellä videoita itsekseen... Hypyt olivat kaikkea muuta kuin energisiä ja laukka oli kaukana aktiivisesta. Jouduin pyytämään Riiviötä tuon tuosta liikkumaan eteen, ja tätä ruunaa nyt ei esteillä yleensä tarvitse pahemmin pyytää eteen. Tultiin esteet parisen kertaa, ja lopetettiin. Ensi viikolle sovitaan vielä jokin hyppykerta, ja jos hommat luistaa hyvin, uskalletaan ehkä ottaa osaa Artukaisten seuraestekisoihin, jonne Riiviön omistaja on myös menossa hyppäämään!

4 kommenttia:

  1. Meneepä teillä hyvin! (video) Olisiko sulla antaa mulla mitään vinkkiä semmoiseen, kun ponillani hypätessä se ei suostu hyppäämään esteen keskeltä, vaan kiilaa aina vasempaan sivuun, ja yleensä sitten koko este kaatuu... Ponia on ennen ratsastettu tosi väärin, sillä on ratsastettu vain sitä, mitä se haluaa, eikä se ole siis joutunut tekemään mitään "töitä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ekaks kannattais mennä valmennukseen ponin kanssa, valmentaja osaa neuvoa aina paremmin kuin joku täällä netissä. Mutta jos kotona treenaatte niin ensiarvoisen tärkeää on säilyttää ulko-ohjan ja -jalan tuki! Kuvittele, että kätesi ja jalkasi muodostavat seinän ponille, jonka keskellä sen kuuluu olla. Seinän läpi ei tietenkään voi mennä ja jos niin tapahtuu, niin seinä ei ole ollut tarpeeksi pitävä. Raippa vasemman puoleiseen käteen ja tarpeen vaatiessa huomautus vasempaan lapaan, jos poni lähtee punkemaan. Tämä siis jos se on kuuro jalalle.

      Poista
    2. Kiitos! Ja samaa mieltä ylemmän anon kanssa :)

      Poista
  2. Onks ton hevosen oikee nimi Ritun Riiviö

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!