9. maaliskuuta 2016

Tapahtumantäyteinen vikko

Tällä viikolla olen ehtinyt ratsastamaan Elliä pariin kertaan, seuraamaan Marcus Scharmannin esteklinikkaa ja auttamaan varsojen irtohypytykssessä. Tänään meillä oli myös pihattovuoro, jolloin kävimme aamukuudelta ja iltaviideltä ruokkimassa pihattovarsat. Nimikkohevostani Sailoriakin olen ehtinyt hoitamaan, siitä jossain erillisessä postauksessa sitten myöhemmin kunhan saadaan tammasta kuvia!


Ellin liikutin todella kevyesti ma ja ti, ja kävin pitkien alkumaastokäyntien jälkeen molempina päivinä hallissa ratsastelemassa askellajit läpi. Alkuun Elli oli kumpanakin kertana todella jännittynyt ja estehevosena otti nokkinsa maanantaina samaan aikaan meneillään olevasta estevalmennuksesta. Molemmilla kerroilla se oli aina lopuksi todella hyvä - kunhan sen sai vain läpi kaikille avuille, ja varsinkin tiistaina se oli todella rento ja hyväntuntuinen. Loppuviikosta käyn auttelemassa Ellin vastuuhenkilöä Lauraa hyppäämisessä, sekä Ellin varsan kanssa touhuamassa!

Marcus Scharmannin klinikasta sain hirmuisesti irti, eikä englanninkielisen hevossanastonkaan kanssa ollut mitään ongelmia! Tänään hypytimme 3-4-vuotiaita varsoja, ja otin kamerankin mukaan kuvien varalta. Vaikka vanha maneesi onkin todella pimeä (niin kuin Ellikuvista huomaa), sai siellä päivänvalossa hurjan kivoja kuvia. :)

Epätarkka kuva, mutta tällä ponnulla pääsee vielä pitkälle ;)



Mikä oli teidän lempparikuvanne?

3 kommenttia:

  1. Jeij, vihdoin sailori sai hoitajan :D Oon hoidellut sitä Montsan vierellä aina välillä joten mukava kuulla että silläkin tammalla on vihdoin kunnon hoitaja!
    Ja eikös tuossa hyppää ainakin Kantri ja karla? Voisinkohan lainata kuvasi hevosopiston pihatto ryhmään? Laitan tietenkin kenen ottamia! (Ryhmä on yksityinen, muut eivät siis nää kuvia paitsi ryhmässä olijat)

    VastaaPoista
  2. Joo, Sailori on kyllä huippukiva! Ja ne kaksi ainakin hyppäsi, muiden nimiä en muista. Ja tottakai saat laittaa! :)

    VastaaPoista
  3. et saa ilmeisesti koskaan tehtyä sitä linkkaa blogisi arvostelua?

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!