11. marraskuuta 2016

Hölkkäilyä liinan päässä

Nova on ollut viime päivät ihan hirveän huono ratsastaa, ja motivaatio ratsastamiseen on ollut aika nollilla. Viikko-ohjelmat ovat vaihdelleet hurjasti, eikä suunnitelmissa olla pysytty. Viime viikolla mentiin varmaankin kolme päivää putkeen sileällä, kun mikään ei sujunut. Kiropraktikko ei löytänyt selästä mitään, raspauksessa suustakaan ei löytynyt mitään, ja satulankin pitäisi sopia. Hieroja onneksi tulee huomenna, joten toivotaan vain parasta. Meillä on muuten vuokralla nyt Satula.comista kiva Prestigen Silver Star -yleispenkki! 



Viime viikolla juoksutin Novan yhtenä päivänä puomien ja pienien kavalettien yli. Koko homma sujui paremmin kuin odotin, ja tammasta löytyi pätkittäin ihan kivaakin liikettä. Maastoilut ovat harmittavasti jääneet vähemmälle, sillä työpäivät helposti venyvät sinne kolmen pintaan, ja neljän jälkeen alkaa tulla jo pimeää. Toivottavasti joku päivä päästään vielä lumiseen metsään tarpomaan, vaikka onhan meillä tuossa tuo rata jossa voi halutessaan baanattaa!

Nyt meille tulee ensi viikolla mahdollinen tuleva kouluvalmentaja pitämään ns. koetunnin, ja alkuviikko pidetään vähän kevyempänä hieronnan jäljiltä. Toivottavasti meillä alkaa nyt treenit pikku hiljaa sujumaan, jotta saataisiin tännekin jotain kuulumisia meidän normitreeneistä. :) 

4 kommenttia:

  1. Ketä tulee pitämään tuntia teille?

    VastaaPoista
  2. Koska kysymyspostaus?

    VastaaPoista
  3. pahoittakohan hoku mielensä jos otan oman mopoautoni opistolle mukaan kun tai jos sinne pääsen opiskelemaan :)?

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!