25. maaliskuuta 2018

Istu alas, pidä ryhti, hellitä!

Miten se voi olla niin vaikeaa? Helpommin sanottu kuin tehty. Perjantaiseen valmennukseen lähdin vähän kurjin fiiliksin, sillä Nova ei ollut alkuviikosta kauhean hyvä ratsastaa. Kummasti valmennuksen jälkeen oli taas kurja fiilis tiessään, ja tilalla roppakaupalla uusia ideoita ja iloinen mieli. Nova menee niin kivaa tahtia eteenpäin, että kauhulla odotan sitä mahdollista tulevaa takapakkia. Eihän se niin mene, että tulee pelkkiä onnistumisia, eikä yhtäkään epäonnistumista. Saisi kyllä mennä...

Aloitin verryttelemällä tällä kertaa kaikissa askellajeissa ennen valmennuksen alkua. Normaalisti menen muutama minuutti ennen valmennusta maneesiin niin, että valmentaja näkee saman tien mistä lähdetään liikkeelle. Hierojan neuvoin kuitenkin otin alkuun pitkää ravia ja laukkaa niin, että Nova sai liikkua reippaasti kropan läpi ja availla lapojaan. Lyhyen ja tehokkaan alkuverkkailun jälkeen työstin tamman käynnissä avuille, ja tästä oli hyvä lähteä aloittamaan valmennusta. 


Ratsastimme lähinnä isolla keskiympyrällä keskittyen ulkoapuihin. Novan lantio on aavistuksen vinossa vasemmalle, joten oma istuntani menee vinoon sen mukana. Oikeaan kierrokseen Nova lähtee lähes poikkeuksetta liiraamaan ulkolapa edellä kaikilta ympyröiltä ja volteilta, mutta valmennuksessa saatiin homma kutakuinkin korjattua omasta istunnastani lähtien. 

Kun pidin ympyrällä hevosen suorana tai lievästi ulospäin asetettuna, ja sain oman lantion ja kyljen suoristettua (katsomalla vasemman olkapään kautta hevosen häntää kohti, toimii oikeesti!) niin toimi hevonenkin aika kivasti tämän jälkeen.

Heti kun hevonen hetken edustaa, niin kuski istuu miten sattuu. Kuka samaistuu... :D
Ylämäkeen ylämäkeen!

Novalla ei ole vielä voimaa nostaa laukkaa pyöreänä tuntumalla, mutta olemme pyrkineet tekemään laukannostot erittäin hyvin valmistellen ja niin, että nosto tulee takajalkojen päällä sekä itse istun ryhdikkäänä enkä kippaa nostossa eteenpäin. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa... Ihan niin siistejä nostoja ei tässä valmennuksessa saatu, mutta kuitenkin paljon parempia mitä esimerkiksi muutama valmennus takaperin. 

Tämän kuvan jälkeen ilmeisesti taputin Novaa kaulalle, ja oma ryhti kärsi heti. Tästä pitää päästä eroon!

Siirtymisissä laukasta raviin jäin taas liikaa käsijarru päällä niin kuin videolta näkyy, ja tämä on tällä hetkellä yksi suurimmista ongelmistani ryhdin ylläpitämisen lisäksi. Valehtelematta kymmeniä kertoja tämänkin valmennuksen aikana sain huomautuksia ryhdistäni - miksen mä vaan opi? Lapaluut lähellä toisiaan, olkapäät takana, pylly tiiviisti penkissä ja leuka ylhäällä. Vaikea combo, mutta parempaan päin koko ajan onneksi! Ensi viikolla lähden itse pikku reissulle, joten Novasta huolehtii hyvä ystäväni ja Novan vakituinen liikuttelija Viivi. Valmentajani ratsastaa Novan torstaina ja pitää tunnin Viiville viikonloppuna yhdessä Novan kanssa! Hyvä lähteä itse hetkeksi hermolomalle kun saa tietää, että tammuli pääsee hyvään hoitoon :)



Kuvaamisesta iso kiitos Essille!

4 kommenttia:

  1. Superkivoja kuvia ja hyvin kirjoitettu postaus, video oli taas kiva lisä! Näissä sun ratsastuspostauksissa säilyy ainakin omalla kohdallani hyvin mielenkiinto lopppun asti, vaikka oon yleensä aika laiska näitä lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla! Tällaiset kommentit piristää aina päivää :)

      Poista
  2. Oi mukava kattoa teijän menoa! :) Samaistun tuohon, kun hevonen loistaa nii ratsastaja ihan eri planeetalla... x) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Ja jep, liiankin yleistä välillä :D

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!