10. maaliskuuta 2018

Satularumbaa

En edes välillä pysy laskuissa siitä, kuinka monta satulaa Novalla on ollut käytössä, tai kuinka montaa ollaan ylipäätään sille sovitettu. Ihan ensimmäisenä meillä oli hetken lainassa joku Kiefferin yleispenkki, joka ei kuitenkaan antanut hypätessä tarvittavaa tukea. Haimme sitten vuokralle Satula.comista kivan Prestige Silver Star - yleissatulan, joka oli hyppäämiseen oikein kiva, mutta ajoi  sileällä jalkani liian eteen enkä saanut pohjetta tarpeeksi kiinni liian ison istuimen takia. Tämä oli meillä tästä huolimatta aika kauan, ennen kuin vaihdoimme tämän superkivaan Amerigo Vega gp - yleissatulaan. Tämä oli kaikin puolin ihan kiva satula, mutta puutteellisten takatukien ja isojen polvitukien takia ei tukenut hypätessä tarpeeksi. 

Tämän vuoden alussa päätin, että nyt ostetaan ihan oma satula kun päästään muuttamaan kotiin ja aloitetaan aktiivinen estetreeni! Satuloiden vuokraaminen kiinteällä kuukausisummalla kun tuli vähän turhan kalliiksi verrattuna satulan ostamiseen kertamaksulla. Ainiin, ja kesällä 2017 ostin Novalle ihan hetken mielijohteesta Globus Clic - koulusatulan, kun sopiva sattui kohdalle kuin taikaiskusta! 

Kiefferin yleispenkki, ei tämän parempaa kuvaa ollutkaan satulasta. Huomatkaa ammattimainen pintelöinti...
Prestige Silver Star.
Meidän Globuksen koulupenkki!
Amerigon satula.

Ensimmäinen Novan oma estesatula oli superkiva Kieffer Donau, joka sovitettiin Ypäjällä. Ennen tätä kokeilimme Prestige Paris - satulaa, mutta se oli liian nafti lavoista ja otti liikaa kiinni säkään. Harmi, sillä se oli todella kiva istua! Tämä Kieffer oli myös niin sileällä kuin esteillä oikea lottovoitto, sillä isojen tukiensa ansiosta sain ratsastettua tällä kouluakin erittäin näppärästi. Valitettavasti tämä sai estevalmentajaltamme tuomion, että vaihtoon ja äkkiä. Satulaa selkään laittaessa satula tuntui omaan käteeni oikein hyvältä, mutta selkään istuessa satula painautui Novan lapoihin ikävästi ja satulahuovat valuivat satulan alla taaksepäin kaikista muokkauksista huolimatta. 

Laitoin heti valmennuksen jälkeen ilmoituksen facebookin satularyhmiin, ja sainkin jo heti kahdelle seuraavalle päivälle satuloita kokeiltavaksi. Kaiken kaikkiaan neljä satulaa käytiin tallilla sovituttamassa, joista kaksi karsiutui aika lailla heti pois pelistä. Valmentajani avulla valittiin kahdesta sopivimmasta se parempi, ja sillä olen nyt pari päivää ratsastellut. Ratsastin satulalla myös kouluvalmennuksessa, ja se oli aivan ihana istua! Kyseessä on Jos Lansinkin estepenkki. Huomenna hypätään, ja tehdään sitten vasta ostopäätös - pidetään nyt peukkuja! Kunpa olisi sellainen satula, joka sopisi joka selkään, niin säästyisi tällaiselta vaivalta... Ei tee lompakollekaan ihan kauhean hyvää tällainen, kun itse olen jokaisen satulan joutunut maksamaan. Parempi kuitenkin ostaa kerralla hyvä satula, sillä huonolla satulalla ratsastamisella voi tulla elinikäiset seuraukset. 

Prestige jota kokeiltiin.
Kieffer, joka meillä ehti olla vain kuukauden verran.
Yksi kokeiltavista, Prestige Versailles, jonka saimme kokeiluun samalla tallilla olevalta vanhalta ratsastuksenopettajaltani!
Albion K2, tämä oli myös ihan sopivan tuntuinen, mutta ehkä vähän turhan kapea edestä. 
Prestige Golden Star, joka ei antanut Novan leveälle säälle laisinkaan tilaa.
Tässä satula, johon päädyimme. Ihanat tuet tässä, superpehmeä istua ja juuri topattu.

Onko teillä ollut satuloiden suhteen säätöä?

6 kommenttia:

  1. Niin tuttu tunne, on tuskaa huomata että satula on TAAS epäsopiva. Ilo on ollut mulla puolitoista vuotta, vähän päälle, ja tänä aikana meillä on ollut varmaan kolme eri penkkiä...

    Meidän tämänhetkinen satula on osoittautunut hieman epäsopivaksi ja tuppaa liukumaan lapojen päälle. Kokeillaan nyt ensiksi vaihtaa kaari ja tarvittaessa tunkea joku romaani tms väliin (tai keksiä jotain muuta), sillä Ilo on edelleen laihdutuskuurilla ja sen selkä tulee luultavasti muuttumaan kesään mennessä vielä paljon, joten uuden satulan ostaminen olisi tässä vaiheessa oikeastaan vaan rahanhukkaa. Olis niin kiva, että olisi olemassa joku supersatula joka olisi aina hyvä :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikääää... Tiedän miltä tuntuu! Toivottavasti löytyy hyvä ratkaisukeino nyt teillekin! Kallista lystiä :D

      Poista
  2. Yepp, välil tuntuu et sopivaa satulaa on toooosi vaikee löytää :D Mut mikä merkki noi sun saappaat on? Hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei oo helppoa! :| Ja nuo on Pioneerin saappaat, ostin maahantuojalta suomenratsujen kuninkaallisista kesällä, ihan huippusaappaat ja joka euron arvoiset!

      Poista
  3. Huh, melkoinen pyöritys! Mutta täytyy kyllä nostaa hattua, että etsit ihan sitä viimeisen päälle teille molemmille istuvaa satulaa- moni kun tekee kompromisseja, ja ne sitten puraisee takaisin (usein myös taloudellisesti, kun joutuu hevosen jumeja hoitamaan). Näin ratsastuskoululaisena ei ole koskaan tarvinnut satulan sopivuuksia itse pahemmin miettiä, mutta kiinnostusta kyllä löytyisi olla ammattilaisen seurassa satulan sovituksessa! Hevosalaa opiskellessa luulen kyllä tämänkin tulevan tutuksi edes pintaraapaisun verran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Ihana kuulla, ja näinhän se on että hyvä satula kyllä on joka euron arvoinen ja "maksaa itsensä takaisin" jossain kohtaa :D satuloiden sovittelu on kyllä mielenkiintoista ja aina oppii uutta, toivottavasti pääset joskus seurailemaan vierestä!

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena - kiitos!